Historia
M/S Seiska myytiin Veikko Kiiskelle, joka oli aikoinaan palvellutkin aluksella. Hän piti alusta hyvänä sen arvon mukaisesti. Lopulta kuitenkin veneen pitäminen yksin kävi liian raskaaksi yhdelle henkilölle. Päätös myymisestä ei varmasti ollut helppo, olihan hän monta vuotta pitänyt siitä erinomaista huolta. Vuonna 1977 M/S Seiskalle löytyi sopivat ostajat. Veneen osti 10 yksityishenkilöä. Alkuperäisinä osakkaina olivat: Juha Leino, Kari Kelaranta, Keijo Koistinen, Reijo Mäkinen, Leo Nurmi, Timo Seppänen, Ossi Siiskonen, Kimmo Vertanen, Leo Virtanen ja Pertti Virtanen. Tämä osakaskunta muodosti seiska-klubin. Seiska-klubi toimi ahkerasti yhteistyössä sukellusseura Saimaan Norppien kanssa, ja alus toimikin toisinaan sukellustukialuksena. Yhteiselo ei kuitenkaan alun jälkeen ollut näin suurella porukalla niin helppoa kuin kuviteltiin. Tämän vuoksi osakkaita lähti yksi toisensa jälkeen pois. Vuonna 1987 uudeksi osakkaaksi otettiin Hannu Pohjolainen. 1990-luvulla mukana oli enää neljä perhettä. Leinot, Pohjolaiset, Seppäset ja Vertaset pitivät huolta veneestä parhaan osaamisensa mukaan.
Veneen omistajien yhteisö oli kuin oltaisi yhtä suurta perhettä. Lapsetkin soljuivat sujuvasti kaikkien kanssa, ja ”varavanhemmat” pitivät heistä huolta aivan kuin omistaan. Aikuisten lomakin sujui mukavasti, kun ei tarvinnut yksin huolehtia omasta pesueestaan, vaan useita silmäpareja oli vahtimassa. Kaikki kuitenkin päättyy aikanaan, ja niin myös tämä yhteiselo. Yksi toisensa jälkeen perheet alkoivat kaivata enemmän omaa rauhaa, ja niin vuodesta 2003 alkaen Seiskan on omistanut enää Seppäsen perhe. Yhteiselo tosin on pysynyt entisellään: entisillä osakkailla on useilla omat veneet, ja näin yhteiselo voi aina saareen rantautuessa jatkua, jokaisella vain on enemmän omaa reviiriä.
Otteita Lokikirjoista